Mikäs se sellainen kaveriviikko on?

150821_Kaveriviikko_kuvaukset_Laajasalossa_sydan_M_Hohteri_7 (2)

Kaveriviikko on toteuttajiensa valitsema viikko, jolloin nostetaan kaveruus ja kaveritaidot esille ja harjoitellaan niitä hyvässä kaverihengessä. Kaveriviikolla on mahdollista tehdä vaikka mitä, mutta se ei edellytä mitään isoa ja työllistävää. Kaveriviikko voi olla pieniä tekoja esimerkiksi koulussa tai vapaa-ajan toiminnoissa.

Kaveriviikolla harjoitellaan kaveritaitoja ja korostetaan ihmisten moninaisuuden arvostamista ja toisten huomioon ottamista. Lapsille ja nuorille järjestetään tilanteita, joissa he voivat aikuisten tukemana tutustua toisiinsa. Aikuiset ohjaavat ryhmän toimintaa niin, ettei kukaan jää ulkopuolelle.

Monilla eri alueilla Helsingissä on innostuttu viettämään kaveriviikkoa ja sitä toteuttamassa ovat olleet niin lapset, nuoret kuin aikuiset. Tänä syksynä Kaveriviikkoa on vietetty mm. Kannelmäessä, Käpylässä ja Koskelassa ja Vuosaaressa vietetään parhaillaan!

Lisätietoa Kaveriviikosta löydät Klaari Helsingin kotisivuilta. Otathan yhteyttä meihin jos haluat tietää lisää, vastaamme mielellämme.

Mitä kaveriviikolla voisi tehdä? Tässä muutamia alueellisia esimerkkejä kaveriviikon ohjelmasta:

 

Käpylässä ja Koskelassa vietettiin kaveriviikkoa viikolla 40.

Kaveriviikon kunniaksi Käpylän musiikkiopisto kutsui Koskelan vastaanottokeskuksen asukkaat konserttiin! Konsertti oli ollut niin hieno kokemus, että jatkossakin niitä pääsevät halukkaat kuulemaan. Leikkipuisto Kimmon lapset lauloivat yhdessä iäkkäämmän polven kanssa ystävyyslauluja ja Koskelan nuorisotalon edustaa koristavat nyt nuorten kierrätysmateriaaleista tekemät huikeat kaverikukat ohikulkijoiden iloksi.

Yhtenäiskoulussa oli paljon erilaista toimintaa, mm. Yläkoululaiset leipoivat kotitaloustunneilla kaveripullaa, tällä kertaa arvottiin “uudet kaverit”, joiden kanssa köksäiltiin. Salissa pidettiin yhteinen aamunavaus, jossa alakoulun oppilaskunta esittäytyi ja kakkoset lauloivat koko koululle ystävyydestä. Seiskat halusivat auttaa kaveriviikon kunniaksi Koskelan vastaanottokeskuksen asukkaita, he piirsivät ja askartelivat kuvakortteja suomen kielen opiskeluun.

 

Kannelmäessä vietettiin Kaveriviikkoa viikolla 43.

Leikkipuisto Kannelmäen ip-kerho kutsui seurakunnan ip-kerhon kylään, leikkimään ja grillaamaan. Kädentaidoissa tehtiin rintanappeja ja ystävännauhoja, pienempien satutuokiota unohtamatta. Kirjasto ilahdutti pieniä kävijöitä musiikillisella tarinamatkalla, jossa aiheena oli kaveruus. Kouluilla vieraili Taika-Petteri ja aiheena olivat kaveritaidot.

Osallisuusohjaaja Ville Jämiä kertoi Kannelmäen nuorisotalon kaveriviikosta seuraavaa:

Kaveriviikon aluksi Kannelmäen nuorisotalolla järjestettiin Operaatio Pulssin Leffacrew, aiheena mikäpä muukaan kuin ystävyys. Elokuva valikoitui tuttuun tapaan äänestyksen kautta. Parituntinen leffa piti yleisön otteessaan alusta loppuun ja viritti lopuksi käyntiin keskustelua: mitä on ystävyys ja mikä on ystävyyden ja kaveruuden ero? Tulimme siihen tulokseen, että tosi ystävyydessä ystävä asetetaan itsensä edelle. Näiden ajatusten myötä oli hyvä suunnata kotiin turvallisin mielin.

Ja tällä viikolla kaveriviikkoa vietetään Vuosaaressa. Ohjelman löydät täältä.

kaveriviikko_15_NETTI (2)

Elisa Prepula, Klaari-koordinaattori, keskinen alue