Töölön kirjastolla pohdittiin älylaitteiden vaikutuksia nuorten elämään

Töölön kirjastolla järjestettiin 9.10. vanhempainilta, jossa pohdittiin älylaitteiden vaikutusta lasten ja nuorten elämään. Aiheesta oli puhumassa aivotutkija ja psykologian tohtori Mona Moisala Helsingin yliopistosta. Moisala on tutkinut erityisesti keskittymiskykyä ja älylaitteiden vaikutusta siihen. Tilaisuuden järjesti Töölön alueverkosto, johon Klaari Helsinkikin kuuluu, ja se toteutettiin osana nuorten RuutiBudjetin aloitetta nuorten mielenterveyden tukemiseksi.

Moisala alusti esitystään kertomalla, että aivojen kehitys jatkuu läpi nuoruuden, ja viimeisimmät alueet aivoista kypsyvät niinkin myöhään kuin lähemmäs 30-vuotiaana. Myös aivojen eri alueet kypsyvät eri tahtiin, viimeisenä kypsyy aivojen etuosa, joka vastaa mm. keskittymiskyvystä, impulssikontrollista ja pitkäjänteisyydestä. Siksi lapset ja nuoret tarvitsevatkin aikuisten apua mm. impulssikontrollin hallintaan.

Aivot ovat erityisen alttiita ympäristön vaikutuksille kehittyessään. Moisala korostikin, että kaikki mitä kasvava nuori tekee, kokee ja harrastaa päivittäin, vaikuttaa aivojen kehitykseen. Ne osat aivoja, joita käytetään, kehittyvät enemmän. Esimerkiksi soittoharrastus kehittää käsien liikkeen ja kuuloaistin välistä aivorataa. Kaikenlainen harjoittelu ja harrastus muokkaavat aivoja siis ihan fyysisestikin.

Älylaitteiden vaikutus hyvinvointiin ja uneen

Joidenkin arvioiden mukaan nuorten päivittäinen ruutuaika on jopa 4-7h vuorokaudessa kouluajan ulkopuolella. Lähes puolet nuorista kuvailee olevansa netissä ”jatkuvasti”, sillä laitteet ovat monesti käsillä lähes koko valveillaoloajan. Mikä sitten on korvautunut? Mahdollisesti ainakin liikunta, uni ja ulkoilu sekä kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus. Ruutuaikaa on kuitenkin monen laatuista, Moisala huomauttaa, matikkapeli ja kissavideo eivät ole aivojen kehityksen kannalta samanarvoiset. Ruutuajan lisääntymiseen on vaikuttanut myös koulun digitalisoituminen, kun osa kirjoista ja läksyistäkin on siirtynyt ruudun taakse.

Älylaitteiden liiallisella käytöllä voi olla negatiivinen vaikutus erityisesti unen määrään ja laatuun, mikä puolestaan voi aiheuttaa keskittymiskyvyn huonontumista, ärtyisyyttä, jopa masennusta. Erityisesti teinien yöunista on syytä huolehtia, sillä murrosikään liittyy luontaisestikin myöhäistynyt unirytmi, ja koulut alkavat kuitenkin melko aikaisin.

Moisala korostaa, että uni on aivojen elinehto. Syvän unen aikana edellisenä päivänä opitut asiat siirtyvät pitkäkestoiseen muistiin. REM-unessa aivot ovat lähes yhtä aktiivisia kuin valveilla ja syvän unen aikana lymfaattinen järjestelmä huuhtelee aivoista kuona-aineita. Älylaitteiden valon määrä viestii aivoille, että on päivä, ja näin aivojen tuottaman melatoniinin määrä vähenee ja unen tulo viivästyy. Esimerkiksi somettaminen juuri ennen nukkumaanmenoa nostaa vireystasoa.

Moisala suosittelee, että älylaitteet pitäisi laittaa kiinni vähintään tuntia ennen nukahtamista, mielellään jo aiemmin. Ns. FOMO-ilmiö (Fear of missing out, eli ulkopuolelle jäämisen pelko) kuitenkin pitää erityisesti teini-ikäisiä netissä ja somessa aina nukahtamiseen asti. Moisala ehdottaa tähän ratkaisuksi sitä, että kaveripiiri tai jopa heidän vanhempansa sopisivat yhdessä, milloin älylaitteet suljetaan illalla. Näin yksittäiselle nuorelle ei tule sosiaalista ulkopuolelle jäämisen tunnetta. Moisala painottaa, että nuoret ovat fiksuja ja ymmärtävät kyllä älylaitteiden vaikutuksia, jos niistä heille asiallisesti kertoo. Keskustelun ja perustelun voi aloittaa jo ennen pahinta murrosikää ja esimerkiksi lukiolaiset miettivät jo itsenäisestikin valintojensa vaikutuksia omaan hyvinvointiin.

Pelaaminen aiheuttaa tunteita

Moisala kertoo huomanneensa, että pelaaminen aiheuttaa voimakkaita reaktioita niin nuorten kuin vanhempienkin piirissä. Nuorille pelaaminen on iso juttu ja 10-19-vuotiaista jopa 99% pelaa jotain pelejä. Keskimääräinen pelaamisaika on noin 12h viikossa. Moisala korostaa, että monet pelit ovat aivoille vaativia ja voivat parhaimmillaan harjaannuttaa joitakin kognition osa-alueita, kuten reaktiokykyä, työmuistia, visuospatiaalista tarkkavaisuutta sekä käden ja silmän koordinaatiota. Maltillinen pelaaminen ei siis välttämättä ole haitaksi aivoille. Jos nuori suoriutuu koulusta, tapaa kavereita, harrastaa kenties muitakin asioita eikä pelaaminen häiritse yöunia, pelaamiseen ei todennäköisesti ole syytä puuttua. Aivojen kehityksen kannalta parasta kuitenkin on, jos nuori harrastaa monipuolisesti erilaisia harrastuksia.

Moisala erottaa toistaan ongelmapelaamisen ja peliaddiktion. Ongelmapelaamisen tunnusmerkkejä ovat unihäiriöt, alakuloisuus, koulutyön kärsiminen, muiden harrastusten ja kaverien jääminen taka-alalle, pelaamisen salailu ja ärtyminen pelaamisen rajoittamisesta. Tällöin tarvitaan aikuisen tukea. Lääkkeeksi Moisala ehdottaa keskustelevaa ja perustelevaa lähestymistapaa. Vanhempi voi yrittää tutustua pelimaailmaan ja ymmärtää miksi se kiinnostaa ja on nuorelle tärkeää. Melko nuoretkin lapset ymmärtävät kerrottaessa, että pelaamisella on vaikutusta mm. tarkkaavaisuuteen ja mielialaan seuraavana päivänä. Nuorelle voi myös kertoa, että pelit on suunniteltu koukuttamaan ja tätä kautta voi herätellä varsinkin teineissä luontaista vastareaktioita ulkoa tulevaa ohjausta vastaan. Jos selkeitä ongelmapelaamisen merkkejä on nuoren kanssa keskustelunkin jälkeen vielä ilmassa, vanhemman on kuitenkin tärkeää osata tiukastikin asettaa rajoja pelaamiselle.

Ongelmapelaamista esiintyy suomalaisen tutkimuksen mukaan n. 10%:lla pelaavista nuorista. Vakava peliaddiktio sen sijaan on jo suhteellisen harvinaista, sitä esiintyy vain n. 1-2 %:lla kaikista pelaajista. Peliaddiktio on aivoille haitallista, se aiheuttaa kognitiivisten kykyjen ja psyykkisen hyvinvoinnin romahtamista sekä syrjäytymistä.

Yleisökysymykseen väkivaltaisten ”räiskintäpelien” vaikutuksesta nuorten psyykeen ja aggressiiviseen käytökseen Moisala vastaa, että yhteys näiden välillä on kyllä olemassa, mutta se on tutkimusten mukaan heikko. Ensisijaisesti syitä nuoren aggressiiviseen käytökseen tulisi etsiä muista tekijöistä, kuten kotioloista ja muista ahdistusta aiheuttavista tekijöistä. Moisala muistuttaa kuitenkin, että peleissä on ikärajat syystä, eikä liian nuorten lasten tulisi missään tilanteessa pelata väkivaltapelejä.

Mustitasking ja muuttuva koulumaailma

Nykynuoret multitaskaavat enemmän kuin edeltävät sukupolvet. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi niin että läksyjä tehdessä televisio saattaa pauhata taustalla ja puhelin sovelluksineen on aivan käden ulottuvilla. Monisuorittaminen kuormittaa aivoja. Aikuisilla multitaskaamiseen on tutkitusti yhdistetty mm. häiriöherkkyyttä ja hermosolujen määrän vähentymistä aivojen etuosissa. Myös monisuorittavat nuoret ovat Moisalan omissa tutkimuksissa pärjänneet huonommin keskittymistä vaativissa tehtävissä.

”Tietoisuustaitoja pitäisi mielestäni opettaa kaikissa kouluissa,” sanoo Moisala. Erityisesti opiskelutilanne pitäisi rauhoittaa muilta ärsykkeiltä. Jos nuori ei opi missään tilanteessa olemaan multitaskaamatta, voi käydä niin, että hän ei osaa enää ollenkaan rauhoittua, vaan tulee sitä levottomammaksi, mitä vähemmän ärsykkeitä on ympärillä.

Jos keskittymistä auttavia aivoalueita ei käytetä, niiden toiminta heikentyy. Huonontunutta keskittymiskykyä voi kuitenkin treenata ja yksinkertaiset harjoitukset voivat saada aikaan isoja muutoksia. Moisala mainitsee esimerkkinä terveoppivamieli.fi -sivuston, jolta löytyy hyviä harjoituksia, vaikka lapsen kanssa yhdessä tehtäväksi.

Älylaitteet ovat kuitenkin nykyisin enenevässä määrin läsnä oppimistilanteessa myös kouluissa, jotka digitalisoituvat kovaa vauhtia. Älylaitteiden käyttö luokassa voi olla joko häiriötekijä tai tukea oppimista, ja riippuu paljolti opettajasta, miten laitteita ja sovelluksia käytetään opetustilanteessa hyväksi.

Entä jos tulevaisuudessa luovutaan kokonaan kirjoista, kynistä ja käsillä tekemisestä? Moisala toivoo, että näin ei sentään tulisi tapahtumaan. Esimerkiksi kirjainten oppiminen on tutkitusti nopeampaa, kun kirjoitetaan käsin ja käsin kirjoitetut muistiinpanot jäävät hieman paremmin mieleen, kun aivot ikään kuin esikäsitelevät tietoa kirjoitettaessa. Paperilta luettu tekstikin muistetaan hieman paremmin ja se stressaa sitä paitsi vähemmän.

Teksti: Kati Hurme