Klaarin kesätyönuori Nea esittäytyy!

Moikka! Olen Nea, 16-vuotias lukiolainen Helsingistä, ja tänä kesänä pääsin töihin Klaari Helsinkiin. Päätin hakea paikkaa, koska nuorten hyvinvointi ja aikuistumisen polku ovat itselle tärkeitä asioita ja on upeaa omalla toiminnalla tehdä asioita niiden tukemisen eteen. En tarkalleen tiedä, mitä sitä tulevaisuudessa tekisi työkseen, mutta unelmana olisi ehdottomasti yhdistää työssä luova kädenjälki ja merkityksellisyys: haluan tehdä jotakin, mikä kantaa elämiä parempaan suuntaan. No, maailman pelastaminen on ykkösenä kesän to do –listalla, mutta ensimmäisenä tavoitteena olisi kehittää pienin askelin niitä asioita, joihin voin vaikuttaa. Tämä kesätyö on mahtava paikka aloittaa.

Kommunikoi ja klaaraa

Maanantaina kesätyö Klaari Helsingissä alkoi aurinkoisesti ja kuplivan innostuksen merkeissä. Kesälomalle syöksymisen jäljiltä olo oli motivoitunut ja utelias, sillä olin tarttunut mahdollisuuteen päästä kokeilemaan itselleni uudenlaista, projektiluonteista työtä, jossa luoville ideoille oli paljon jalansijaa. Minuun oli jäänyt yläasteelta Valintojen stoorin apuohjaamisen myötä kiinnostus ehkäisevää päihdetyötä kohtaan ja koin sen edustavan arvoja, joihin itse olen halunnut sitoutua. Muun muassa avoimuus, raittius, henkinen tasapaino ja valveutuneisuus ovat jo kauan olleet asioita, joista olen halunnut pitää kiinni. Jännitykselle sen sijaan ei juuri jäänyt tilaa, vaan se katosi työpaikalle pyöräillessäni kesätuulen huminaan.

Päivän edetessä ja työskentelyyn perehtyessä huomasin alkaneeni pohtimaan kysymyksiä nuorten psyykkisestä hyvinvoinnista ja etenkin siitä, miten sosiaaliset suhteet vaikuttavat nuoren käsitykseen itsestään ja päihteistä. Vaikka vastuu omista valinnoista on pääasiassa itsellä, voi toisten ihmisten miellyttäminen mennä omien tarpeiden edelle, jos kaipaa hyväksyntää eikä tiedä, miten tulisi toimia uusissa tilanteissa. Näkeekö nuori itsensä samalla tavalla kuin muut ihmiset? Jos hän ilmaisee kielteisetkin tunteensa ja ajatuksensa rehellisesti ilman filtteriä, millaisen reaktion se herättää toisissa? Vastaanottavan vai tuomitsevan? Miten ympäröivät ihmiset vaikuttavat identiteetin muokkautumiseen ja mikä rooli päihteillä voi siinä olla?

Pääsin kuuntelemaan Savuna ilmaan –podcastsarjan ensimmäistä jaksoa, joka havahdutti tarkastelemaan omaa reagointia muiden avuntarpeeseen. Olenko itse toiminut asianmukaisella tavalla, jos olen kohdannut tukea tarvitsevia henkilöitä? Helposti sitä ajattelee, että jokaisen tulee hoitaa omat asiansa, mutta ratkaisu esimerkiksi päihteiden aiheuttamiin ongelmiin ei voi olla kiinni vain yhden henkilön voimavaroista. Vaikka itsenäisyys on myönteinen asia, ei voida aina olettaa, että ihmiset selviävät itse omista vaikeuksistaan. Mielestäni ympäröivien ihmisten on oltava erityisen oma-aloitteisia ja kiinnostuneita toisistaan, jotta kukaan ei jäisi väliinputoajaksi. Onko mahdollista, että ympäröivän yhteiskunnan ominaisuudet uhkaavat tarttua jäseniinsä? Jos normina ovat esimerkiksi varautuneisuus ja sivusta seuraaminen, luulisi olevan täysin mahdollista, että apua tarvitsevat saattavat helposti jäädä tärkeiden ihmiskontaktien ulkopuolelle. Uskon, että aktiivinen vuorovaikutus on avainasemassa siinä, miten jokainen kokee tulevansa nähdyksi.

Tärkeistä asioista puhuminen on kannattavaa, vaikka se vaatisi paljon. Toisena päivänä sukellettiin mediasisältöjen, erityisesti podcastien, tuottamisen saloihin Signaalimedian Eevin kanssa. Opin, että prosessiin kuuluu esi- ja jälkituotanto varsinaisen tuotoksen lisäksi, ja jokainen vaihe on onnistuneen, hiotun lopputuloksen kannalta tärkeä. Sain muiden kesätyöntekijöiden kanssa koetella toimittajan vainua, kun haastattelimme toisiamme Kipinän studiolaitteiston avulla. Pelkäsin meneväni lukkoon haastattelukysymyksiin vastatessa, sillä esiintymistilanteissa, jotka etenevät flown mukaan, saatan piiloutua kuoreeni. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, miten vapauttava kokemus oli: oman äänen kuuntelu antoi mahdollisuuden arvioida omaa osallistumista keskusteluun ja siten heijastaa omaa onnistumista.

Keskiviikkona ja torstaina pääsin työkaverini Benin kanssa suunnittelemaan omaa Savuna ilmaan –podcastjaksoa, ja oli kiva huomata, miten paljon mediakoulutuksessa opituista taidoista oli hyötyä. Samalla etsimme itsenäisesti tietoa päihderiippuvuuden syntymisestä, mikä oli oleellista taustatyötä valitsemamme aiheen kannalta. Todella tunsin tekeväni jotakin arvokasta, kun rajasimme podcastin aiheeksi päihdekierteen lopettamisen ja siitä toipumisen.

Sopivia haastattelukysymyksiä laatiessamme ymmärsin, miten herkkien asioiden äärelle olimme päässeet ja miten syvälle keskustelu voisi edetä. Odotan innolla ensi viikolla jatkuvaa podcastin suunnittelemista ja varsinaista nauhoitustilannetta! Toivon hartaasti, että keskustelulla voidaan murtaa ennakkoluuloja ja madaltaa kynnystä hakea apua, koska kommunikointi on mielestäni yksi henkisen hyvinvoinnin tukipilareista. Työporukka on supermahtava ja viikko on kokonaisuudessaan ollut silmiä avaava: se on pistänyt kriittisesti pohtimaan, millainen asenne minulla on päihteisiin ja miten voin omalla toiminnallani auttaa muita.

Nea

Lisää blogeja tulossa viikoittain. Lue, mitä kesätyötehtäviä nuoret Klaarissa tekevät ja mitä ajatuksia työ herättää.